Huh, mikä päivä!

Takana rankka viikko, kuopuksen konsertti ja muita henkisesti ja fyysisesti erittäin raskaita juttua. Mietin, että mitä voisin tehdä? Jollakin pitäisi saada keho ja mieli palauteltua normitilaan. Muistin hyvän vanhan konstin, tai saattaa se monelle muulle olla ihan uusikin juttu.

Aktiivinen palautus. Lepoa mielelle ja keholle aktiivisella toiminnalla.

Ylös sohvalta, lähimmät ulkovaatteet päälle mitkä sattuivat käteen. Ei väliä miltä näyttää kunhan pääsee vaan ovesta ulos. Rennosti!

Näin meillä tänään: mies starttasi ruohonleikkurin, minä etsin jalkapallon ja  poika laittoi maalivahdin hanskat käteen. Homma eteni siten, että poika oli maalissa ja me miehen kanssa vuorottelimme pallon potkijoina ja ruohon leikkaajina.Ruohleikkuri on ns. työnnettävä malli, jossa ei ole edes vetäviä etupyöriä. Välillä heiteltiin kahvakuulaa nurmikolle, kuka sai pisimmät heitot, ja juostiin talon ympäri ihan vaan huvikseen. Nurmenleikkuun jälkeen poika veti rekkitangolla muutamat leuanvedot ja pari muutakin temppua sekä juoksi Kalliorinteen ylös/alas toimittaen pienia hakureissuja, saksia, harsoa, rautakangia, keppiä yms.Minä lannoitin alppiruusut ja katajat. Yhdessä vielä peitettiin harsoilla perunapenkit, (huikeat kahdeksan perunan taimea!) Miehet potkivat vielä jalkapalloa siten, että syöttelivät toisilleen, mutta ei saanut syöttää ns. jalkaan vaan piti syöttää ohi. Vastaanottaja otti aina tiukan spurtin pallon perään ettei se vieri alas Kalliorinteeltä :D. Puolitoista tuntia ja punaiset posket ja hikiset vaatteet.Hauskaa ja kivaa.

Sauna ja hotvenytykset, joku tosin sanoo ettei saunassa saa venytellä, mutta olen niin tehnyt koko ikäni ja teen niin vastakin. Nyt on rento olo, hyvä mieli ja huomista on kiva odotella.

Näillä mennään: huomenna juoksuhousut jalkaan ja numerolappu rintaan.

 

 

 

 

 

 

Kesäahdistus

Jokavuotinen ongelma: kesässä on vain rajallinen määrä viikonloppuja ja nekin on jo buukattu täyteen.

Kilapiluja, juhlia, kivoja kesätappahtumia, ja sokerina pohjalla kesähäitä.

Tämä ahdistuksista suurin!

Kesähäät muodostavat ison ongelman. Ensin mietitään onko mahdollisuuksia osallistua häihin. Onko päivämäärä vapaa?Jos ei ole niin kuinka toimitaan: häät vai joku muu tilaisuus. Siinä sitten punnitaan kumpi on kivempi, kumpi on sovelias, kumpaan on pakko mennä. Valinta on usein lähes mahdottoman vaikea ja joku loukkaantuu kuitenkin. Mietin myös joka kerran, että onko minut kutsuttu häihin vain morsiamen/sulhasen kaukaisena sukulaisena/tuttavana vai halutaanko minut oikeasti häihin mukaan jakamaan tämä elämän tärkeä huippuhetki. Tätinä saatan viedä juuri sen kivan serkun paikan häissä, sen serkun, joka olisi oikeasti haluttu kutsua. Tapana on, että häihin kutsutaan molempien sukulaiset tietyssä järjestyksessä: mummot, kummit, tätdit/sedät/enot, serkut. Iso suku on tässä mielessä rasite. Raha ratkaisee miten laaja porukka voidaan kutsua. Saattaa olla etten ole nähnyt sulhasta/morsianta moniin vuosiin, en ehkä tunne edes ulkonäöltä enää.Tunnen siis usein olevani ns. kiintiösukulainen. Meidän tapauksessa ongelma on vielä siinä, että olen täti, jolla on vielä alaikäinen kotona asuva lapsi. Tämä lapsi tuo sitten kutsujalle vielä uuden ongelman: jos kerran serkkuja ei voida kutsua häihin, niin miten toimitaan tämän pienimmän serkun kanssa, joka on ikäänkuin lapsi vielä ja kotona asuva ja jos kuitenkin on lapsiakin kutsuttu, mutta kun tämä on serkku ja serkkuja ei kutsuta. Hankalaa, todella hankalaa. 

Päätöksen jälkeen tulee pohdintaan vaatteet: jos on valittu urheilukisat niin selviää ihan kun pistää sään mukaisen varustuksen, mutta jos onkin valittu ne häät, niin ongelma on ihan käsinkosketeltava.Mies ja poika,siis jos on kutsuttu, löytävät kaapista klassiset mustat puvut hienosti ja helposti, kengät on sopivan kokoiset ja ehjät ja paita silitetään. Helppoa kuin heinän teko. Mutta entä minä! Etsinkö kaapista jonkun vanhan koltun vai lähdenkö kiireessä etsimään jotain uutta. Mistä löytäisin juuri itselleni sopivan asun? Haluaisin, että asu olisi toisaalti ikääni sopiva, mutta kuitenkin jotenkin vähän erikoinen. Juoksen kaupat läpi ja en löydä mitään päälle pantavaa. Juoksen toisen kierroksen ja ehkä juuri päivää ennen häitä löydän asun joka on just ja just ok, todennäköisesti sitten kuitenkin siitä puuttuu jotain, ehkä pleiseri, jakku, joku viitta, joku huivi...ääh. uusi kierros ja uudet etsinnät. Lopuksi muistan että ei ole kivoja kenkiäkään. Ja uusi kierros.   No olen jotenkuten ok. Väri ei kuitenkaan ole ihan just mieleinen ja tunnen oloni vähän huonoksi.

Lahja! Onneksi nykyään lahjaksi halutaan pääsääntöisesti rahaa unelmien lomaa varten, vaikka just on katsottu netistä miten pari on ollut kahden viikon lomalla, jossakin ihanassa unelmien lomaparatiisissa ja nyt halutaan sitten rahaa vielä ihanampaan riessuun. 

Kun tästä kaikesta on selvitty on itse juhlat yleensä ihanat ja hyvin järjestetyt lämminhekiset ja kaikin puolin miellyttävät, sulhanen komea ja morsian kaunis ja sitten sitä taas ihmettelee miten on voinut panikoida niin hirveesti!

 

Miten voikin olla näin vaikea aloittaa veroilmoitusten teko. Joka vuosi tammikuussa alkaa se paniikki. Huhtikuun 2 päivä pitää palauttaa yrityksen veroilmoitukset ja samalla myös omat ilmoitukset. Möykky sisällä kasvaa ja kasvaa. Tammikuu menee ajatellessa, että onhan tässä aikaa. Samalla päättää, että laittaa kaikki valmiiksi ettei sitten tule paniikkia maaliskuussa. No aina löytyy tärkeämpää tekemistä ja veroilmoitukset jäävät jyskyttämään takaraivoon, ikävästi ja kivuliaasti. Helmikuussa jo tarkistaa päivämääriä; olihan se palautuspäivämäärä varmasti 2.4. Paniikki kasvaa ja ärtymyskynnys laskee. Onkohan kaikki paperit kunnosaa? Mieli tekee jo laskelmia, poistoja, varauksia, joita en osaa tehdä, vaikka pitäisi. Päässä jyskyttää, että olen tipunut kärreiltä, en ole kehittänyt itseäni tarpeeksi, en osaa täyttää veroilmoituksia ja saadaan taas kauheet jälkiverot. En selviä tästä! Järki sanoo, että kyllä ne siitä menee ja varaukset ovat vain verojen tasuksia, ei siis todellista säätöä kuitenkin. Verot pitää maksaa joka tapauksessa. Onko kuitenkin niin, että jos olisimme osakeyhtiö niin veroja ei tarvitsisi maksaa niin paljoa kuin toiminimenä? No sitten pitäisi maksaa itselle palkkaa ja siitäkin on maksettava verot. Osinko, olisi kaukainen unelma? Olisiko? Näitä pohtiessa helmikuu vierähtää kuin huomaamatta ja tulee pelätty maaliskuuu. Maaliskuussa laskee päiviä, milloin on pakko aloittaa? Kiinteistöt, metsä, yritys, yksityiset. Velat, varat, poistot, kalusto. Pitäisikö kalustot olla jokainen eritety niin että kaikkki koneet näkyisivät kirjanpidossa eri tileillä vai onko paremppi, että ne kaikki on yhdellä tilillä. Mitä tilejä pitää aukoa ja  mitä ei tarvitse . Vapaaehtoiset eläkemaksut, oliko niitä ja mihin ne laitettiinkaan. Tarvitaanko pitkä vai lyhyt tuloslaskelma. Ajopäiväkirjat! Onkohan niitä kukaan täyttänyt?  Nämä pyörivät päässä koko kuukauden samaan aikaan kuin harrastustoiminnan puolella on vuosikokousrumpa ja muut hässääkät. Nyt ahdistaa. Tänään on pakko tehdä asioille jotakin. 

Aamusta kriisipalaveri urheiluseuran toimistolla; mistä työntekijän palkkarahat saadaan. Kun tämän visaisen kysymyksen saan ratkaistua, sillä puheenjohtajalta odotetaan tietenkin ratkaisua, niin senjälkeen aloitan omien veropapereiden kasaamisen ruokailuhuoneen pöydälle. Teen kiinteistöihin liittyvät kirjanpidot loppuun ja samoin metsän ja maatalouden kirjanpidot. Tässä suunnitelma tähän päivään. Onhan minulla vielä aikaa kokonainen viikko!

Talvi on ihana vuodenaika. Talvi alkaa synkkänä harmaana, märkänä. Vettä sataa päivitäin ja joulua odotetaan kun valon juhlaa ikään.

Sitten joulu tuli ja meni. Hups. Miten taas kävi näin?

Tammikuu, hiihtokilpailuja ja töitä, töitä, töitä.

Helmikuu hiihtokilpailuja, töitä, töitä ja talviloma. Tästä on paakko kertoa tarkemmin. Talvilomalla Isto oli töissä koko viikon, mutta me Onnin kanssa nautimme lomasta. Hassua, tuntui jotenkin väärältä kirjoittaa, että me nautimme lomasta. Oliko meillä oikeus nauttia lomasta? Olihan se kurja juttu, että Isto ei voinut pitää lomaa, mutta elämä on. Ehkä pitäisi opetella olemaan syyllistymättä jokaisesta asiasta. Onnilla oli vähän nuhaa mutta silti me hiihtelimme retkiä siellä ja täällä. Kivoin retki oli kun hiihdimme Valkealasta Kouvolaan ja takaisin. Ihanat ladut. Pitkiä suoria tasaisia pätkiä, hyviä loivia nousuja ja helppoja laskuja. aurinko paistoi ja muitakin hiihtäjiä oli sopivasti liikkeellä. Hiihtelimme myös omalla pellolla ja metsässä. Isto oli tehnyt meille moottorikelkalla kivat reitit ja niitä me hiihtelimme. Talvilomaan sattui myös talven kovimmat kisat. Joutsassa Onni teki huiman hiihdon sijoittuen toiseksi ja Exel-hiihdoissa Onni tuli kolmanneksi. 

Nyt on j maaliskuu. On jo ylitetty maaliskuun puoliväli. Eilen kävimme siivoamassa mökin. Isto imuroi hiihrenkakat pois ja matot jäivät ulos tuulettumaan. Avantokin tehtiin. Nyt aamusta käyn  vielä vähän lämmittässä ja pesemässä lattiat. Tänään on tarkoitus lähteä mökille yöksi. Kivaa. 

Vähän tahmeasti lähtee käyntiin tämä blogi-kirjoittelu, mutta kyllä minä vielä vauhtiin pääsen. 

Olen pitkään miettinyt blogin kirjoittamista. Nyt on oikea aika aloittaa. Joku on sanonut, että toisille tapahtuu ja toisille ei. Minä satun olemaan sellainen, jolle aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.